Savuojan sukuseura

Etusivu Sukuseura Jäsenyys Linkkejä Keskustelu

Ajankohtaista

SUKUSEURAN 10-VUOTISJUHLA PIDETÄÄN HEINÄKUUSSA 2013

Tervetuloa tutustumaan Savuojan sukuun!

Savuojan suku on lähtöisin Pohjois-Pohjanmaalta, Pyhä- ja Kalajokilaakson alueelta. Suvun nimen historia alkaa Merijärven kunnassa sijaitsevasta Savuperän kylästä, jossa on niin varhain kuin tiedetään sijainnut Savukosken talo. Eräs talon pojista rakensi lähistöllä sijaitsevan ojan varteen oman torppansa ja antoi sille nimen Savuoja.

Myöhemmin, vuonna 1818 tähän taloon muuttivat esivanhempamme Heikki Matinp. (synt. Pyhäjoen Parhalahden kylän Sarpolan talossa 1794) ja Katariina Mikontr. (synt. Ylivieskan Haikolan talossa 1792). He ottivat talon nimen itselleen sukunimeksi. Kaikki Savuoja-nimiset kuuluvat heidän aloittamaansa sukuun.

1800-luvun loppupuolelta lähtien suurin osa Savuojan suvusta on asunut Oulunsalossa ja muualla Oulun seudulla. Sukuseura perustettiin vuoden 2003 alkupuolella. Ensimmäinen sukujuhla pidettiin Oulunsalossa saman vuoden heinäkuussa.

Ylläpidon tiedotteet

Toiveita on esitetty sen suhteen että sivuille saataisiin keskustelupalsta. Palautteen innoittamana asensin sivuille YaBB foorumiohjelmiston. Keskustelupalstan viestejä voi lukea kuka tahansa, mutta kirjoittamaan pääsevät vain rekisteröityneet henkilöt mahdollisten asiattomuuksien välttämiseksi.

Ylläpidon sähköposti: webmaster[at]savuoja.net

Webdesign: Tuure Savuoja